Vaikka aalto on tyyntynyt kesäkuukausiksi, pinnan alla porisee:
Maanantaina 7.6. TKK:n johtava dekaani Matti Pursula teki päätöksen perustaa ohjausryhmän pohtimaan kandiuudistuksia. Tiedekuntatasoisesti perustetaan työryhmiä, joihin tulee kuulumaan tutkinto-ohjelmien vastuuprofessoreita, opintosuunnittelijoita, opettajia sekä opiskelijoita. Työryhmät tulevat antamaan vuoden loppuun mennessä esityksensä näkemyksistään. Tavoitteena on edelleen aloittaa uudet ohjelmat syksyllä 2012, mikä on kohtuu yllättävää, sillä tätä aikataulua on pidätty liian kiireellisenä. Jännityksellä jään odottamaan työryhmien kasaamista ja lopullisia tuloksia. Työryhmään voi nimittäin lähteä kuka tahansa; vaikka sinä siinä!
Jottei tulisi liian tylsää, päätettiin myös pistää Aallon byrokratiarakenne uusiksi. Yliopiston hallitus teki viime perjantaina virallisen päätöksen jakaa nykyisen TKK:n ensi vuoden alusta neljään schooliin, joina toimivat nykyiset tiedekunnat. Käytännössä tämä ei tule näkymään riviopiskelijoille kummoisena, sillä ainoa kaavailtu vaikutus on yhden hallinnollisen portaan katoaminen.
Näistä jutuista löytyy virallinen tarina Aallon intrasta https://inside.aalto.fi/. Kannattaa lukea, jos vaikka täti olisi puhunut itsensä pussiin.
Kirsikkana kakun päällä: ehditkö jo kyllästyä niihin hemaisevan oransseihin Aalto University School of science and technology-kalvoihin? Eipä hätiä mitiä: Luotan, että ne menevät myös uusiksi samalla kun pohditaan uusille schooleille virallisia nimiä ensi syksyllä.
KKKK:ta odotellen,
Outsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti